Olen viime viikonlopusta lähtien miettinyt, mikä on se kirjahyllyni kirja, joka ansaitsee tulla mainituksi ja esitellyksi ensimmäisenä. Jahkailin kauneimman, vanhimman, rakkaimman, luetuimman ja erikoisimman välillä, mutta tänään hyllyä järjestellessäni se, Nesnesitelná Lehkost Bytí, tipahti kaikkea muuta kuin keveästi varpailleni.
"Ihminen syyttäköön itseään, ellei hän näe arkielämän yhteensattumia! Omaa sokeuttaan hän riistää silloin elämältään kauneuden ulottuvuuden."
En enää muista, mistä teoksen olen hankkinut, mutta olen kirjoittanut sen kansilehteen koko nimeni sekä vuosiluvun -96. Väitän, että olen ollut tuohon mennessä jo viitisen vuotta suopeasti kallellaan Kunderan kirjoitustyyliin, mutta oman painokseni, siis kyseisen kirjan, olen saanut hankittua myöhemmin, myöhemmin, myöhemmin, syntymäpäivärahoilla tai vähän aikaa säästettyäni. En tiedä enää sitäkään, miten Kunderaan tutustuin. Ehkä Olemisen sietämätön keveys on kuuluisana teoksena ollut kirjastossa näyttävästi esillä ja sieltä sattunut vakikävijän käteen.
Ensimmäisen luvun ensimmäisellä sivulla on lyijykynällä tekemäni merkintä: Miten on mahdollista tuomita jotain ohimenevää? Miten ihastunut olen - ja olinkaan - Kunderan tapaan yhdistää filosofiaa, heti alussa siis ikuista paluuta, kaunokirjallisuuteen. Kuinka kauniisti hän saakaan sommiteltua säveliä sanojen lomaan. Miten hän vaatii lukijaltaan ajatustyötä, kyseenalaistamista ja eläytymistä. Minä olen tainnut aina pitää siitä, ettei minua päästetä vähällä.
Graduaikoinani käsite αλήθεια sai minut hurmioituneeseen vimmaan. Minun pienestä subjektiivisesta maailmastani käsin oli huikeaa, että arvostamani ajattelijat Platonista Heideggeriin ovat tulkinneet totuutta tavalla, jonka minä tunnistan kokemuksissani ja ajattelussani. Kundera saattoi ja johdatti kokemuksellaan ja tarinankertojan juonikkuudellaan minut jo tuolloin ensimmäistä kertaa Olemisen sietämätöntä keveyttä lukiessani tunnistamaan oman ominaisuuteni, jota edelleenkin pidän arvokkaimpana hyveenäni: olen totuuden etsijä ja siis kauneuden rakastaja. Eksistentialismi iski vasta paljon myöhemmin antaen perusteen taipumukselleni kategorisoida.
Niin, jos joku odotti minäilyn asemesta kirjaesittelyä, pikainen versio löytyy täältä. Kansikin on sama kuin minun kappaleessani.
"Ihminen syyttäköön itseään, ellei hän näe arkielämän yhteensattumia! Omaa sokeuttaan hän riistää silloin elämältään kauneuden ulottuvuuden."
En enää muista, mistä teoksen olen hankkinut, mutta olen kirjoittanut sen kansilehteen koko nimeni sekä vuosiluvun -96. Väitän, että olen ollut tuohon mennessä jo viitisen vuotta suopeasti kallellaan Kunderan kirjoitustyyliin, mutta oman painokseni, siis kyseisen kirjan, olen saanut hankittua myöhemmin, myöhemmin, myöhemmin, syntymäpäivärahoilla tai vähän aikaa säästettyäni. En tiedä enää sitäkään, miten Kunderaan tutustuin. Ehkä Olemisen sietämätön keveys on kuuluisana teoksena ollut kirjastossa näyttävästi esillä ja sieltä sattunut vakikävijän käteen.
Ensimmäisen luvun ensimmäisellä sivulla on lyijykynällä tekemäni merkintä: Miten on mahdollista tuomita jotain ohimenevää? Miten ihastunut olen - ja olinkaan - Kunderan tapaan yhdistää filosofiaa, heti alussa siis ikuista paluuta, kaunokirjallisuuteen. Kuinka kauniisti hän saakaan sommiteltua säveliä sanojen lomaan. Miten hän vaatii lukijaltaan ajatustyötä, kyseenalaistamista ja eläytymistä. Minä olen tainnut aina pitää siitä, ettei minua päästetä vähällä.
Graduaikoinani käsite αλήθεια sai minut hurmioituneeseen vimmaan. Minun pienestä subjektiivisesta maailmastani käsin oli huikeaa, että arvostamani ajattelijat Platonista Heideggeriin ovat tulkinneet totuutta tavalla, jonka minä tunnistan kokemuksissani ja ajattelussani. Kundera saattoi ja johdatti kokemuksellaan ja tarinankertojan juonikkuudellaan minut jo tuolloin ensimmäistä kertaa Olemisen sietämätöntä keveyttä lukiessani tunnistamaan oman ominaisuuteni, jota edelleenkin pidän arvokkaimpana hyveenäni: olen totuuden etsijä ja siis kauneuden rakastaja. Eksistentialismi iski vasta paljon myöhemmin antaen perusteen taipumukselleni kategorisoida.
Niin, jos joku odotti minäilyn asemesta kirjaesittelyä, pikainen versio löytyy täältä. Kansikin on sama kuin minun kappaleessani.
