Minulla on hyllyssäni kaksi Kalevalaa, vaikka olisin voinut vannoa niitä olevan kolme. Ensimmäinen on komeakantinen painos, johon tartun muutaman kerran vuodessa. Luen sen toisinaan kannesta kanteen, toisinaan etsin jotain tiettyä kohtaa, useimmiten tartun siihen kuin novelliin ja luen yhden tarinan mielialani mukaan. Sen hahmot ovat tutun turvallisia, mutta silti he herättävät minussa kerta toisensa jälkeen samat tunteet: heidän järjettömät tekonsa saavat minut vimmastumaan, surulliset kohtalot painavat mieltäni ja uroteot tai viisaus vaikuttavat. Joskus pohdiskelen, mikä on kristinuskon vaikutusta, mikä Lönnrotin lisäilemää. Useimmiten kuitenkin haen runojen poljentaa ja otan yhteyttä menneisiin.
Toinen Kalevalani on Suomen Lasten Kalevala, joka kertoo tarinat nykykielisemmin ja pääasiassa runomitan kadottaen. Siinä on kuitenkin kauniita Surojeginin kuvia, ja lainauksia alkuperäistekstistä. En voi sitä selaillessani olla miettimättä, olisinko jo lapsena innostunut teoksesta enemmän, jos sellaisen painoksen olisin käsiini saanut. Muistelen nimittäin edelleenkin kauhulla niitä alakoulussa pakkolukemiani, kuluneisiin kansiin piilotettuja säkeitä, joista joka toinen sana oli selitetty sanaviitteenä. Pistää vieläkin vihaksi, että lapsia opetettiin analyseeraamaan jokainen säe, opettelemaan ulkoa jokainen vanhahtava tai vierasmerkityksinen sana sen sijaan, että olisi vapautettu runojen rytmikäs kauneus, ikiaikainen sanojen voima ja hurjat tarinat. Ehkä minä siis hyvitykseksi noista ikävistä muistoista hankin sisäiselle lapselleni sen Kalevalan, jota itse olisin halunnut alle kymmenvuotiaana lukea.
Se kolmas kappale, jota en etsinnöistäni huolimatta löydä, on englanninkielinen. Olen melko varma, että minulla sellainen on ollut, mutta kenties olen antanut sen ystävälle tai hukannut sen jonnekin lukuisissa muutoissa. On mahdollista sekin, etten sitä koskaan ole hankkinut, vaikka muistankin elävästi sitä monet kerrat hypistelleeni. Täytyypä seuraavalla ulkomaanreissulla kartoittaa, löytyisikö kansalliseepostamme matkakohteesta englanniksi - erityisen kiinnostavaa olisi lukea alkusanat, joilla lukija tunnelmaan viritetään. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei aistivoimainenkaan vierasmaalainen lukija voi tuta sitä ylpeyttä, jota minä tunnen matustellessani ääneen rivejä, joita minun esi-isäni ovat vuosisatoja laulaneet.
En tiedä, onko muistoni totta vai olenko sen jälkikäteen luonut. Luulen isäni mummon minulta kuitenkin joskus muinoin kipua loitsineen kaupunkikaksiossaan viidesviidettä runolla. Toimivuudesta en sano mitään, mutta vaikuttavuudesta annan irtopisteitä kuitenkin:
Toinen Kalevalani on Suomen Lasten Kalevala, joka kertoo tarinat nykykielisemmin ja pääasiassa runomitan kadottaen. Siinä on kuitenkin kauniita Surojeginin kuvia, ja lainauksia alkuperäistekstistä. En voi sitä selaillessani olla miettimättä, olisinko jo lapsena innostunut teoksesta enemmän, jos sellaisen painoksen olisin käsiini saanut. Muistelen nimittäin edelleenkin kauhulla niitä alakoulussa pakkolukemiani, kuluneisiin kansiin piilotettuja säkeitä, joista joka toinen sana oli selitetty sanaviitteenä. Pistää vieläkin vihaksi, että lapsia opetettiin analyseeraamaan jokainen säe, opettelemaan ulkoa jokainen vanhahtava tai vierasmerkityksinen sana sen sijaan, että olisi vapautettu runojen rytmikäs kauneus, ikiaikainen sanojen voima ja hurjat tarinat. Ehkä minä siis hyvitykseksi noista ikävistä muistoista hankin sisäiselle lapselleni sen Kalevalan, jota itse olisin halunnut alle kymmenvuotiaana lukea.
Se kolmas kappale, jota en etsinnöistäni huolimatta löydä, on englanninkielinen. Olen melko varma, että minulla sellainen on ollut, mutta kenties olen antanut sen ystävälle tai hukannut sen jonnekin lukuisissa muutoissa. On mahdollista sekin, etten sitä koskaan ole hankkinut, vaikka muistankin elävästi sitä monet kerrat hypistelleeni. Täytyypä seuraavalla ulkomaanreissulla kartoittaa, löytyisikö kansalliseepostamme matkakohteesta englanniksi - erityisen kiinnostavaa olisi lukea alkusanat, joilla lukija tunnelmaan viritetään. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei aistivoimainenkaan vierasmaalainen lukija voi tuta sitä ylpeyttä, jota minä tunnen matustellessani ääneen rivejä, joita minun esi-isäni ovat vuosisatoja laulaneet.
En tiedä, onko muistoni totta vai olenko sen jälkikäteen luonut. Luulen isäni mummon minulta kuitenkin joskus muinoin kipua loitsineen kaupunkikaksiossaan viidesviidettä runolla. Toimivuudesta en sano mitään, mutta vaikuttavuudesta annan irtopisteitä kuitenkin:
| "Ota kivut kippasehen, | |
| vaivat vaskivakkasehen, | |
| kivut tuonne vieäksesi, | |
| vammat vaivutellaksesi | |
| keskelle Kipumäkeä, | |
| Kipuvuoren kukkulata! | |
| Siellä keittäös kipuja | |
| 300 | pikkuisessa kattilassa, |
| yhen sormen mentävässä, | |
| peukalon mahuttavassa! | |
| "Kivi on keskellä mäkeä, | |
| reikä keskellä kiveä, | |
| jok' on väätty vääntiällä, | |
| puhkaistu purasimella: | |
| siihen kivut kiskotahan, | |
| pahat vammat vallatahan, | |
| tuskat tuimat tungetahan, | |
| 310 | pakkopäivät painetahan |
| öin yrittämättömiksi, | |
| päivin pääsemättömiksi." |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti